Tässä artikkelissa käydään läpi autopolitiikan perusperiaatteet ja mitä olisi hyvä ottaa huomioon. Autopolitiikka on jaettu tässä kolmeen osa-alueeseen: taloudelliseen puoleen, ympäristöön ja vastuullisuuteen sekä henkilöstön palkitsemiseen ja motivoimiseen.
Perusperiaate on, että siitä ei kannata tehdä liian monimutkaista, jos mahdollista.
On myös mahdollista toimia ilman virallista ohjeistusta, mutta vältytään monelta väärinkäsitykseltä, kun asiat mietitään ja kirjataan ylös “autopolitiikaksi”.
Osa suunnittelua on hankintatavat tai rahoitusmuodot. Auton voi hankkia yrityksen omistukseen suoraan kassasta tai sen voi rahoittaa osamaksulla, jolloin auto on yrityksen taseessa. Huolto- tai rahoitusleasingillä hankittaessa auto on pitkäaikaisesti vuokralla, jolloin se ei rasita yrityksen tasetta. Rahoitus voidaan valita käsittämään koko autokanta tai esimerkiksi autokohtaisesti liittyen hankittavan auton käyttötarkoitukseen.
Ympäristöasiat ja vastuullisuus korostuu koko ajan enemmän ja enemmän yritysten valinnoissa. Ympäristöasioilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi autokannan päästöjä tai esimerkiksi polttoainevalintoja tankkausasemalla esimerkiksi uusiutuvan dieselin valitsemalla.
Autopolitiikan ydintä on se, että määritetään hankintarajat henkilöstölle. Sillä selkeytetään yleisesti ottaen se, että mihin autoon kukin on yrityksessä oikeutettu. Parhaimmillaan tämä lisää luottamusta ja tyytyväisyyttä ja huonoimmillaan liian tiukat rajat saavat pohtimaan työpaikan vaihtoa. Näissä on hyvä olla tietyt joustomahdollisuudet mikäli se on mahdollista, ettei positiivinen asia käänny lopulta miinusmerkkiseksi.